
Taru Piira
Taru Piira on asikkalalainen viulisti, viulunsoitonopettaja ja musiikkikasvatuksen maisteri. Hän aloitti viulunsoitonopinnot 5-vuotiaana Nastolan musiikkikoulussa, jonka jälkeen suoritti Musiikkialan perustutkinnon Lahden konservatoriolla. Piira valmistui viulunsoitonopettajaksi vuonna 2013 Lahden Musiikki- ja draamainstituutista, ja jatkoi opintojaan Helsingin Sibelius-Akatemiaan valmistuen sieltä musiikkikasvatuksen maisteriksi.
Taru on opiskellut viulua Elina Noran, Juhani Palolan, Ulla-Maija Hallantien ja Päivyt Mellerin johdolla. Lisäksi hän opiskeli vuoden Tampereella Solistisissa erikoistumisopinnoissa viulunsoitonopettajanaan Ari Angervo.
Taru Piira työskentelee viulunsoitonopettajana Wellamo-opistossa ja Asikkalanseudun Musiikkiopistossa.
Taru Piira on myös kokenut esiintyjä, ja esiintyy aktiivisesti erilaisissa tilaisuuksissa, tapahtumissa ja perhejuhlissa niin yksin, Duo Wiehkeen kanssa kuin myös eturivin artistien taustayhtyeissä.
Taru tunnetaan myös säveltäjänä ja sanoittajana, ja hän voitti Seinäjoen Tangomarkkinoiden Sävellys- ja sanoituskilpailun vuonna 2017 kappaleella Elämälle.